maahanmuutto

Kotouttamisen vaikeudet

JoulutoriKotouttamisesta on tulossa uusi bisnes, josta kiinnostuneita ovat lähinnä turvapaikanhakijoilla rahaa tekevät tahot sekä viranomaiset, tavallista kansaa asia ei juurikaan tunnu kiinnostavan. Erilaiset
tutustuttamisyritykset turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välillä koetaan lähinnä kantaväestöä koskevana uhkana, eikä syyttä, siitä meillä on esimerkkinä Kempeleessä tapahtunut 14-vuotiaan tytön raiskaustapaus. Näillä näkymin turvapaikanhakijoiden luoma uhka kantaväestöä kohtaan on sen verran iso turvallisuusriski, että tällaiset tutustuttamisyritykset etenkin alaikäisten osalta tulisi lopettaa välittömästi. On löydettävä muita konsteja. Koululaitos ei ole kotouttamislaitos.

Kotouttamisessa ongelmia tuottaa ensisijaisesti maahantulijoiden täysin erilainen kulttuuritausta, joka islaminuskoon vahvasti tukeutuvana ei pohjaudu niihin länsimaisiin arvoihin, joiden pohjalle oma elämämme rakentuu. Naisten alistettu asema, eläinten rituaaliset teurastusmenetelmät ja lasten sukupuolielinten silpomiset ovat vain pintaraapaisu tästä kaikesta. Kaiken tämän keskellä täytyy muistaa sekin, että muslimit eivät ole koskaan sopeutuneet mihinkään, eivät edes omaan kotimaahansa, jossa sopeutumisongelmat näyttäytyvät tälläkin hetkellä levottomuuksina. Useilla Euroopan mailla on huomattavan pitkä kokemus turvapaikanhakijoista, mutta silti yksikään niistä ei ole onnistunut kotiuttamaan tätä joukkoa. Mikä saa siis meidät uskomaan että me olisimme tässä suhteessa yhtään sen parempia?

Sisäministeri Petteri Orpon mukaan kotouttamiseen tarvitaan lisää rahaa. Minun mielestäni siihen ei tarvita yhtään enempää rahaa, vaan ammatillista osaamista. Osaamisen taso on sitä luokkaa, että esimerkiksi Porvoossa kotouttamiskieleksi on suunniteltu ruotsia. Se on toki nopeampi oppia, mutta ei takaa työllistymistä nykysuomessa juuri muualla kuin Närpiössä. Katsoin taannoin videon Saarijärven vastaanottokeskuksen kielenopetustunnilta. Siinä aikuiset turvapaikanhakijat opettelivat kieltä laulamalla tunnettua lastenlaulua. Jäin miettimään, kertoiko se näiden ihmisten tasosta vaiko kotouttamisjärjestelmämme tasosta. Päädyin lopputulokseen, että kummastakin. Jos kotouttamista hoitavien tahojen osaaminen on lastentarhanopettajan tasolla, kaikilla ei edes sitäkään, niin se ei riitä. Näiden kotouttamiseen tarvitaan psyykkisen alan rautaisia ammattilaisia, asenneongelmat ja käytöshäiriöt on saatava kitketyksi.

Yksi suurimpia ongelmia kotouttamisen saralla on muslimimaissa jo lapsena aloitettu kasvatus siihen, etteivät he ole vastuussa omasta elämästään tai juuri mistään muustakaan. Kun he kohtaavat vastoinkäymisiä, niin syy on aina jonkun muun. Yhteiskunnan tai vääräuskoisten, mutta heissä itsessään ei ole koskaan vikaa, he kokevat itsensä aina uhreiksi. Tämä uhriasema tietysti mahdollistaa länsimaisen järjestelmän hyväksikäytön ja vastaanottokeskuksissa tehdäänkin  jatkuvasti suuria virheitä sen osalta, että heidän vaatimuksiinsa suostutaan. Tämä ruokkii entisestään heidän käsitystään siitä, että vaatimalla he saavat tahtonsa läpi. Lienee sanomattakin selvää, että tämä on yksi suurimpia syitä vastaanottokeskuksien jatkuvasti lisääntyneisiin järjestyshäiriöihin.

Tuleva sopeuttamisongelma on myös toisen polven maahanmuuttajat. He ovat nykyisten maahanmuuttajien täällä syntyneitä jälkeläisiä. He ovat kasvaneet ympäristössä, jossa kotona vallitsee tiukka islamilainen kuri ja kodin ulkopuolella länsimainen vapaus. Tämä luo eräänlaista juurettomuutta ja on osoittautunut erittäin hyväksi kasvualustaksi erilaisille käytöshäiriöille. Näiden ihmisten yhteiskunnasta syrjäytymisen estäminen jo varhaisessa vaiheessa on tärkeää, mikäli halutaan ehkäistä heidän ajautumistaan jengeihin ja rikollisille teille.

Kotouttamisen yhteiskunnallisia ongelmia ovat vallitseva työttömyys ja turvapaikanhakijoiden kotouttamisen vaikutus asuntomarkkinoihin. Työpaikat ovat vähissä eikä asuntoja riitä kaikille. Koulut, päiväkodit ja sairaalat joutuvat uudenlaisen kuormituksen alaisiksi. Rikollisuus ja ihmisten turvattomuus lisääntyy.  Jo meillä nähtyjen ongelmien lisäksi luvassa on myös laajamittaista huumekauppaa ja erilaisia ryhmittymiä katujengeistä isoihin maahanmuuttajataustaisiin rikollisjärjestöihin.

Mutta yksi on ongelmista suurin. Se on raha. Varainhoitotalo Front on esittänyt varovaisen arvion, että turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kulut tekevät ensi vuoden budjettiin noin 1,5 miljardin euron loven. Se on valtava summa, se on lähemmäs 3% valtion vuosittaisista menoista. Siihen meillä ei ole varaa, mutta meillä ei ole varaa myöskään jättää heitä kotouttamattakaan. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa heihin.

 

Jätä kommentti